perjantai 4. joulukuuta 2015

Kierrätysyläkerta

Syksy on vierähtänyt pikavauhtia, enkä ole muistanut tätä blogiakaan päivittää. Talo on nyt 99-prosenttisesti valmis. Muutamia pieniä viilauksia yläkerrassa on vielä tekemättä, mutta koska perheen rakentaja joutui leikkaukseen tässä välillä, niin pienet puutteet korjataan sitten  joskus keväällä.

Loppuvaiheessa rakentamista yläkertaan löytyi erilaisia luovia ratkaisuja niin pinnoitteisiin kuin sisustamiseenkin.

Porraskäytävän pinnoitusta pohdittiin pitkään, mutta lopulta löytyi kiva tapetti, josta valo mukavasti korostaa.


Yläkerran wc:n lattia tehtiin vanhoista, miehen tuttavalta löytyneistä italialaisista laatoista.


















WC:n lamppu löytyi Laura Ashleyn alennusmyynnistä.








Aula/kirjaston huonekalut ovat kierrätystavaraa hyllyjä lukuun ottamatta

















sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Muutama viikko vielä

Rakentamisprojektin kakkosvaiheen loppu alkaa olla näkyvissä. Mies on ahkeroinut yläkerrassa viime aikoina kaikki illat ja viikonloput. Enää toisen huoneen kattolaudat, finistelymaalaukset ja lattiapinnat puuttuvat.

Yläkerran aula/kirjastohuoneesta tulee kyllä todella iso, yli 20 neliötä. Toisen päädyn huone on 13 neliötä eli sekin ihan hyvänkokoinen.

Vinttikomeroihin myös näyttää mahtuvan melkoisesti tavaraa. Oli hyvä idea tehdä ne, vaikka homma olikin aika työläs.

Vaikka yläkerran pölyt koetettiin muovisen vetskarioven avulla pitää pois alakerrasta, niin kyllä sirkkelöinti- ja hiontapölyä ihan kiitettävästi on pöllähdellyt silti alakertaan. Ilmanvaihtokoneen suodatin oli aivan täynnä törkyä, kun viikonloppuna se vaihdettiin.

Itse en ole yläkerrassa paljoa pystynyt puuhaamaan, koska selkä on päättänyt sanoa sopimuksensa irti. Liikaa nostelua, kantelua ja kumartelua...

Melkein tekisi mieli aamukampa ottaa käyttöön, sen verran olemme jo kumpikin alkaneet odotella ns. normaaliarjen alkamista.


Yläkerrassa tuli eteen sama ongelma kuin alakerrassa: suunnitellut valaisinten paikat muuttuivat, kun huoneet alkoivat muotoutua lopulliseen kuosiinsa. Tämä huone on valoisa ja sinne laitetaan vain yksi kattovalaisin.

Toiseen päätyyn tulee ledejä ja yksi ns tavallinen kattovalaisin.


torstai 20. elokuuta 2015

Yläkerta etenee

Yläkerrassa on tapahtunut aika paljon parin viime viikon aikana. Seinät on levytetty, lattialevyjen ensimmäinen kerros on paikallaan ja lattialämmitysputkia asennellaan.

Kun mies purki talveksi tehdyn väliaikaisseinän, yläkerran toiseen päätyyn rakentuva aula/kirjasto alkoi näyttää todella suurelta. Tilaa on aikalailla myös matalaan tilaan tulevissa vinttikomeroissa, joiden levyttämisessä riitti näpräämistä.

Ensi viikolla tulee ekovilla ja näyttää siltä, että viikon sisällä pääsen hiomaan seiniä. Onneksi  ylä- ja alakerran väliin tulee lopputöiden ajaksi muoviseinä, joten pölystä ainakin suurin osa jää ylös. Sen verran pölyä raksahommasta on kuitenkin alakertaan kulkeutunut, että tämän projektin päättyessä joudun taas tekemään suursiivoa myös alakerrassa. Ei kiva..

Alakertaan en halunnut tapetteja, koska niitähän ei oikeasti pysty puhdistamaan, jos likastuvat. Yläkerran pariin seinään aiomme kuitenkin tapetin laittaa, kuten myös porrasseinälle, jossa on sellainen ylös ja alas suuntaava valo, että sitä on täysin mahdotonta maalata riittävän täydellisesti ilman että telan jälki tai joku hiontakohta ei näkyisi. Katsotaan nyt sitten, pysyykö tapetti porrasseinällä puhtaana...

Yläkerran valmistumisen jälkeen meillä kahdella tulee olemaan ruhtinaallisesti tilaa. Ja onpa lapsilla sitten majapaikkoja, kun tulevat käymään.
                                                               

Kirjastopäätyä halkoo savupiippu




Yläkerran toisen päädyn työhuone












Vinttikomeroita tulee kaikkiaan viisi ja ne ovat 80 cm syviä, joten tavaraa mahtuu hyvin.
Komeroihin laitetaan liukuovet.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Takaisin arkeen

Eipä tullut lomalla päivitettyä blogia ollenkaan. Koetin ylipäätään vältellä tietokoneen käyttöä, koska sitä saa arkitöissä ihan riitävästi naputella.

Lomalla onnistuimme kohtalaisen hyvin välttelemään rakentamista. Niinäkin aikoina, kun kotona oltiin keskityttiin enemmän muihin puuhiin, kuten lukemiseen. Toki vintillä yhtä ja toista tapahtuikin. Etenkin viimeisenä lomapäivänä, kun siippa yhtäkkiä sai valtavan tarmonpuuskan ja touhusi yläkerrassa koko päivän aamukahdeksasta asti.

Kummankin huoneen seinät on eristetty ja lattia levytetty. Katossa on vanerit ja muovit ekovillaa varten. Sähköpiuhatkin on vedetty. Sähköjen kanssa periaatteena oli sama kuin alakerrassa: rasioita joka nurkkaan.

Seuraavana vuorossa ovat lattialämmitysputket. Näyttää siltä, että yläkerrassa ei ostotyövoimaa käytetä muuta kuin sähkö -ja viemärikytkennöissä. On mulla kyllä osaava mies!

Olen ollut todella iloinen, että saimme pihan tehtyä ennen kesää ja siitä on voinut nauttia täysin siemauksin. Kasvulavoilta on viime viikot syöty salaattia, perunaa, herneitä, mansikoita ja yrttejä. Kukat ovat rehottaneet kostean kesän ansiosta ja nurmikkoa on saanut leikellä ahkerasti.








tiistai 30. kesäkuuta 2015

Loma tulossa... ja projekti jatkuu

Viime kesä meni aika tarkkaan rakentamispuuhissa, ja varsinaista lomaa ei juurikaan ehditty viettää.
Sanoin siipalle, että tänä kesänä ei sitten koko lomaa rakentamiseen uhrata, vaikka yläkerta onkin vielä kesken.

Suunnitelma onkin nyt se, että eka kolea(?) lomaviikko vietetään vintillä, sen jälkeen lastataan kajakit auton katolle ja lähdetään teille tietymättömille.

On ollutkin selkeää rakentamisväsymystä ilmassa viime aikoina ja pihapuuhat ja halonhakkuu ovat houkutelleet paljon enemmän kuin eristeiden kanssa pulaaminen yläkerrassa.

Ostettiin uusia liikuntavälineitäkin: työnnettävä ruohonleikkuri ja pitkät ruohosakset (ettei tarvitse kumarrella). Toi kelaleikkuri on aivan mahtava peli. En kyllä vaihtaisi pörisevään moottorivehkeeseen enää.

Nurmikosta tuli muuten todella hyvä. Kannatti tehdä pohjatyöt perusteellisesti ja kastella paljon.






perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sisällä ja ulkona

Yläkerrassa jumpsuttaa taas kompressori ja ekovillapölyä pyörii eteisessä. Koetan kestää tätä uudelleenalkanutta rakentamisrupeamaa keskittymällä alakertaan ja pihaan.

Olohuoneessa alkavat vähitellen asiat tarkentua kohdilleen. Kummatkin lapset ovat hyviä valokuvaajia, joten teetin heidän ottamistaan valokuvista canvas-taulut olohuoneeseen paraatipaikalle.

 













Pihalle taas ilmestyy koko ajan lisää kukkia. Totesinkin siipalle, että eihän me voida lähteä täältä kesällä mihinkään, koska kukkia ja muita istutuksia pitää koko ajan kastella.

Miehellä oli päähänpinttymä karjalanneidosta ulko-oven vieressä, joten sellaisen hän sitten hankki. Ja väri on kyllä kaunis.


Nurmikko on alkanut ilahduttavasti kasvaa, tosin pieniä kaljuja paikkoja löytyy edelleen. Olen kuitenkin toiveikas, että kohta meillä on hieno tuuhea ja tasainen nurmikko, jossa tallustella.





maanantai 1. kesäkuuta 2015

Taas se alkaa

Juurikin kun saatiin piha hyvään kuosiin ja kaikki roskat vietyä pois, niin uutta projektia pukkaa...
Eilen saapui melkoinen lasti spu-levyjä, lautaa ja kipsilevyjä. Ai miksi. No, koska seuraavaksi vuorossa on kahden vinttihuoneen rakentelu.

Tämäkin kesä menee siis raksapuuhissa...
Onneksi mies suunnitteli kaiken siten, että alakertaan ei pitäisi pahemmin vyöryä rakennuspölyä yms. Suojaus alkoi portaiden múovittamisesta ja myös vintin sisänkäyntiin laitetaan vetoketjullinen muoviseinä.

Tällä kertaa ollaan valittu hiukan helpompia materiaaleja eli spu-levyt villojen sijaan ja seinä-spu-levyissä on vieläpä kipsilevy valmiina toisella puolella. Puhallusvillaa tulee sitten välipohjaan.

Toinen puoli yläkertaa jätetään avonaiseksi kirjasto-oleskelutilaksi ja toiseen puoleen tulee ovellinen huone ja wc. Taitekatto-osaan tulee myös ullakkokomeroita säilytystilaksi.

Ei siis ollenkaan haittaa, vaikka alkukesä olisi sateinen. Me vietetään pääsääntöisesti aikaa yläkerrassa.